News

The Band

Music

Reviews

Guestbook

Live

Links

Photos

 
Nosdrama blogi osa 1

Jack
Pläjäytetäänpä taasen "paperille" parit merkinnät koskien Nosdraman viimeaikaisia ja tulevia seikkailuja. The Curity Ep saatiin kunnialla julkaistua ja pieni 100kpl promo-painos on lähes lopussa. Vähän myöhässä lähtivät lätyt musiikki-journalisteille koska vasta nyt alkaa levyarvioita tipahdella. Tosin tämä Ep olikin enemmän tai vähemmän välityö ennen seuraavaa Nosdrama eeposta.

Jack

Live esiintymisiäkin on syksyn mittaan siunaantunut ND-live tasoon nähden paljon. Jack the Roosterissa ja Vastavirta-klubilla taiteilimme Hiidensoinnin kanssa määrällisesti pienelle mutta sitäkin laatutietoisemmalle yleisölle. Bändin uusi aluevaltaus syntyi pienimuotoisen EP:n julkaisukeikan myötä, kun pystytimme akustisen setin olohuoneeseen ja esiinnyimme pienelle kaveriporukalle. Kynttilän valossa ja kamarimusiikki-akustiikalla on kyllä vaihteeksi sangen miellyttävää toimia. Tällähetkellä on meneillään hektinen luomisen tuskan ylöskirjoittamisprosessi. Uusia biisejä on mukavasti tulollaan ja tuskin maltamme odottaa näiden metalli-pop-proge-hämyilyjen konkretisoitumista. Kunnianhimoinen tavoite olisi saada albumi ulos tuossa kesän kynnyksellä.

Perjantaina 11.11.11 klo 23? olisi tarjolla luultavasti tämän vuoden viimeinen keikka. Saa nähdä kauanko seuraavaa rokenrollsöytä saa odotella. Kannattaa siis jalkautua Lempäälän Frendit pubiin. Muutakin ohjelmaa paikanpäällä näyttää olevan kivasti pitkin iltaa.

Päätän raportin tähän ja siirryn viikonlopun viettoon. Tampereella 28.10.2011 A.N.
Ps. Hienot keikkakuvat otti Nina. Vastavirta Vastavirta

© www.nosdrama.com